SEURA

Perustajat "hilpeässä" yhteispotretissa alkuvuonna 2010. Kuvassa vasemmalta Jyri-Pekka Immonen, Tatu Paavola, Sami Tervo, Marko Silvan ja Antti Harju.

Aivan itsestään eivät seurat synny. Samanhenkisyys ja tarve vaikuttaa ja kehittää omaan harrastukseen, vapaa-ajan kalastukseen, liittyviä asioita toimivat hyvinä moottoreina seurahankkeen eteenpäin viemisessä. Sotkamossa ei ole ollut entuudestaan kalastusseuraa, jonka jäsenten pääpaino on vetouistelussa, ennen kuin nyt.

Hillside Anglers pyrkii toimillaan ja teoillaan olemaan mallina kaikille alueen kalastajille, etenkin vetouistelijoille ja samalla pyrkii ohjaamaan kalastusharrastusta järkevään suuntaan.

Olemme saaneet onnistuneesti toiminnan alulle. Tästä on hyvä jatkaa.